Kaisa Olivian sukuhaara

Martti Ryynäsen esitelmä Kaisa Olivian sukuhaarasta sukukokouksessa 12.7.2003.

Talollinen Martin Antinp. (Andersen) Lilleberg, e. Klockerud, syntynyt 20.1.1851 Norjassa, kuoli 12.10.1929. (Oli Norjan kansalainen, muuttuu v. 1911-1920 kirkonkirjassa Suomen kansalaiseksi ja sukunimeksi koko perheelle tulee Lilleberg.)

Vaimo 1. Priitta Sofia e. Koivupalo syntynyt 6.1.1852 Rovaniemi. Kuoli 26.12.1894. Vihitty 29.3. 1875 molemmat 1. avioliittoon. Vaimo 2. Elsa Kristiina e. Lintula, syntynyt 11.7. 1869 Rovaniemi. Kuoli 27.9.1926. Vihitty 24.12.1896 vaimo 1., mies 2. avioliittoon.

Molemmat vaimot tekivät yhteensä 15 synnytystä, lapsista jäi eloon 9 – 6 kuoli n. alle vuoden ikäisenä. Lapsikuolleisuus siihen aikaan oli runsasta, ns. kätkytkuolemat olivat melko yleisiä. Tämä omalta osaltaan kertoo ajan kovuudesta.

Kaisa Olivia syntyi 1. avioliiton kolmantena lapsena 20.9.1881 ja oli siten sisarusparven vanhimpia. Häntä vanhempia olivat 1877 syntynyt Eelis Valtter sekä 1879 syntynyt Dagmar. Hänen arkisempi nimi oli Mari ja hänet tunnettiin paremmin nimellä Närän Mari. Martinin asuinpaikka oli silloin Lauantairannassa eli Jaatilassa, Kemijokivarressa niin sanotun Lauakanojan suussa Leunanakankaan kohdalla. Nykyään paikan ylittää sähkövoimalinja yli Kemijoen (on sillä tavalla löydettävissä, jos haluaa käydä paikkaa katsomassa). Jaatilan entinen uiton pirtti on myös siinä lähettyvillä, siitä on varmaan oma historiansa. Siinä oli Kaisan syntymäpaikka, samoin kuin Martinin ensimmäisen vaimon Priitta Sofian kanssa saamat lapset, heitä oli kaikkiaan 5. Siitä minkälainen Kaisan varhaislapsuus oli ei ole enää aikalaisia kertomassa, voi vain kuvitella, että lapsuuden leikit olivat siinä jokitörmällä, ehkä variksensaappaissa.

Nykyaikaan verrattuna Kaisan seuraava elämänvaihe olisi ollut koulunkäynti. Sellaista ei kuitenkaan ollut etenkään nykymuodossaan, vaan koulua käytiin hyvin satunnaisesti ns. kiertokouluna. Opettaja tuli johonkin tiettyyn paikkaan, johon sitten oppilaat kokoontuivat sen mukaan kuin kukin ehti ja töiltään pääsi. Kerrotaan, että Kaisa olisi käynyt kiertokoulua kolmisen viikkoa. Sen sijaan työhön perehdyttämisjakso alkoi jo hyvin varhaisessa vaiheessa eli heti kun kynnelle kykeni. Kunkin piti osallistua voimiensa mukaan erilaisiin työtehtäviin. Tämä olikin se tärkein oppi, mikä kotona lapsille annettiin. Koulutusmuotona nykyasuun puettuna tämä voisi olla oppisopimuskoulutus. Lasten hankkimista ei silloin pelätty, katsottiin, että lapsi tuo leivän tullessaan ja vanhemmat lapset auttoivat nuorempiaan.

Lauantairannasta perhe muutti ylemmäs jokitörmälle noin kilometrin päässä olevaan Ruikan taloon, (myöhemmin Alaruikka) joka oli vielä keskeneräinen ja piti ennen muuttoa rakentaa asuttavaan kuntoon. Perheen asumisen taso koheni kuitenkin tuntuvasti. Kaisan äiti ja perheen äiti kuoli 1894 Kaisan ollessa 14 vuoden ikäinen. Kahta vuotta myöhemmin Kaisan isä vihittiin toiseen avioliittoon. Sitä ennen Kaisa oli jo lähtenyt maailmalle. Sen ajan tavan mukaan hän meni piikomaan, jolloin talossa sai ilmaisen ylöspidon ja vuosipalkkana pienen summan rahaa. Syksyllä oli ns. römppäviikot, jolloin vietettiin sadonkorjuujuhlaa ja pestattiin piiat ja rengit vuodeksi eteenpäin joko vanhoihin tai uusiin paikkoihin. Kerrotaan, että Kaisa ansaitsi ja säästi sen verran rahaa, että hän pystyi suunnittelemaan avioliittoa. Puolisoa katsottiin mm. onnenpeilistä. Olihan sieltä joku miehenköriläs näkynyt, Kaisa oli sanonut, että tuota en ainakaan huoli.

Oliko sitten onnenpeilin tuote tuote vai mikä, mutta puoliso löytyi samalta kylältä nimeltään Aapo Posio. Aapon isä Kalle oli paikkakunnalle muualta muuttaneita, sukunimensä mukaisesti Posiolta. Kaisa ja Aapo avioituivat 29.11.1900 ja siitä alkoi heidän yhteinen taival. He asettuivat asumaan Rannalle Posion rantaan. Nykyään paikalla on jo kolmas talo. Ensimmäinen lapsi Janne syntyi 10.12.1901. Aapo oli myös sen ajan oppien mukaisesti perehtynyt työelämään jo varhaisessa vaiheessa. Niinpä hän meni uittotyöhön hyvin nuorena, sanotaan, että alta 10 ikäisenä. Siinä Aapo pääsi kuitenkin uraputkeen ja eteni niin, että hänestä tuli uiton piiripäällikkö Kemijoella Rovaniemeltä Kemiin asti. Hänestä tuli iso herra ja kiireinen mies.

Kyllä Aapo kotonakin ehti käymään, todistettavasti ainakin kolmetoista kertaa. Hyvällä vakanssilla Aapo pystyi tarjoamaan taloudellista turvaa paremmin kuin monet aikalaisensa. Rahastakaan ei kuitenkaan aina ollut apua, kun puutetta oli kaikesta, maahan oli turvauduttava. Kerrotaan, että Putaansuun Niku oli sellainen talokas, jolta saattoi joskus jauhosäkin saada ja pettu oli raaka-aineen jatkeena.

Aapon poissa ollessa kotityöt jäivät entistä enemmän Kaisan varaan. Tarmokkaana ja työntekoon harjaantuneena ihmisenä Kaisa osallistui kaikkiin talon töihin pellon raivauksesta kylvötöihin asti. Taloutta piti hoitaa myös pirtin ja navetan välillä.

Lapset synnytettiin suurin piirtein niille paikoin, missä sattui olemaan. Inkeri tietää syntyneensä pellon laidalle töitten keskellä. Kaisa oli lähettänyt tyttärensä Hellin hakemaan naapurista sisarensa Marin avustamaan synnytyksessä.

Kaisa oli myös ahkera ompelija. Silloinhan vaatteet ommeltiin kotona käsityönä. Lammastaloudella oli suuri merkitys jo villantuotannonkin kannalta, sehän kehrättiin kotona langaksi. Rukki oli silloin ahkerassa käytössä. Lampaat laidunnettiin takametsissä yhteisillä mailla, syksyllä ne haettiin pois, kukin erotti omansa korvamerkin perusteella.

Suuren perheen äitinä Kaisalla oli ommeltavaa omallekin väelle, siitä huolimatta hän ehti ompelemaan myös kotinsa ulkopuolelle. Alusvaatteet tehtiin flanellista, päällysvaatteet sarasta (sarka), arkivaate harmaasta ja pyhävaate mustasta sarkasta. Kylällä oli Lahti Pirkko- niminen ompelija, hänellä Kaisa teetti itselleen joitakin pyhämekkoja (kukkamekko).

Elämän teki hankalaksi monet sodat, oli vapaussota 1918, talvisota 1939, välirauha ja jatkosota 1944-45. Väkeä evakuoitiin eri paikkoihin. Kaisan lapset olivat silloin jo täysiä – nuorinkin 22 ikäinen he hajaantuivat eri tahoille. Lapset ja vanhukset pääsivät parempaan turvaan. Kaisa meni Haaparannan kautta Ruotsiin, samoin osa lapsista. Olebyy- Biteon lähellä oli yksi sellainen paikka, jossa evakkoja oli.

Evakuointi tuli niin pian, että osa väestä jäi lähes paikalleen. Heitä kehotettiin siirtymään pois päätien ja Kemijoen varrelta. Monet menivätkin Kemijoen itäpuolen metsiin tilapäissuojiin, sekä asutusalueille kuten Vähäjoki ja Suolijoki. Minun vanhemmat olivat vihollista piilossa myös Kemijoen itäpuolella. Muistan isän kertoneen, että meidän liikkuminen oli nähty koskapa muutamia laukauksia oli yli joen ammuttu. Evakot palailivat takaisin, jotkut heti muutaman päivän kuluttua, toiset pitemmän ajan jälkeen.

Merkittävä tulonlähde ja toimeentulon antaja jokivarren asukkaille oli uittotyöt kesällä ja metsätyöt talvella. Kemijoessa oli silloin runsaasti kalaa, jota pyydystettiin. Tiedämme, että lohenpyynti sai joskus dramaattisiakin piirteitä. Aapo hoiti työtehtäviään myös Kähkösen uitonpirtiltä Koivusta ja asui välillä siellä. Kaisa kipaisi katsomassa häntä siellä joskus.

Puun uiton luonne muuttui täysin, kun Kemijokea alettiin valjastaa sähköntuotantoon (Isohaara 1947). Voimalaitosten välille tuli allasalueet ja niille omat allaspäällikkönsä. Kaisan ja Aapon jalanjälkiä seurasi monet heidän jälkeläisistään, mm. Janne oli pitkään uittotyönjohtajana (kymppi) niin kuin sanottiin, samoin sitten Jannen poikia on ollut uittoon liittyvissä tehtävissä.

Nykyään uittotyöt ovat historiaa ja puut kuljetetaan pyörien päällä. Aapo kulki kesällä työmatkojaan paljon moottoripyörällä, mikä oli melkoinen harvinaisuus, kun tavalliset polkupyörätkin olivat harvinaisia. Inkeri kertoi, että naapurikylän poikia oli tulossa kyläilemään ja hänkin laittautui sen mukaisesti. Poikia oli kiinnostanut kuitenkin Aapon moottoripyörä enemmän kuin hän.

Kulkuvälineiden puuttuessa asioita toimitettiin paljon kävellen ja myöskin hevospelillä, etenkin talvisaikaan. Ensimmäinen puhelin oli tiettävästi Kemijoen uittoyhdistyksellä. Kaisa toimitti asioita paljon jalan. Vaikka hän oli tehnyt paljon lapsia oli hänellä terveet jalat – leikkisästi voisi sanoa, että hän oli kuntoliikunnan edellä kävijä. Mm kuppari käytiin kyselemässä useiden kilometrien päästä Korpelan talosta. Kuppaus olikin sen ajan hoitomuodoista ehkä tärkein.

Kyläily ja rilluttelureissut olivat melko harvinaisia, sillä aika meni jokseenkin tarkoin toimeentulon eteen tehtävään työhön. Joskus Kaisa ja Aapo kävivät kyläilemässä Peuran perällä Kraatarin talossa. Matkat tehtiin pääasiassa hevospelillä.

Siinä elo ja olo sujui, lapset varttuivat, lähtivät kotoa pois ja perustivat omia perheitä. Kotipaikkaa jäi asumaan nuorin poika Reino perheineen.

Eläkepäivinään Kaisa ja Aapo kävivät lähinaapurissa meillä, asuihan heidän tyttärensä Hilda siinä Ryynäsen Matin vaimona. Aapo istui usein kaivon kannella, holkki tupakka sojotti välillä yläviistoon. Se oli merkki siitä, että tärkeitä pohdintoja oli meneillään.

Aapo kuoli 12.05.1953. Hän oli syntynyt 26.8.1877. Hän oli kuollessaan 76 vuoden ikäinen. Kaisa halvaantui pariin otteeseen, hän kuoli 5.2.1961. Hän ei ehtinyt aivan täyttää 80v.