Sofia Elinan sukuhaara

Marja Matinmikon esitelmä Sofia Elinan sukuhaarasta sukukokouksessa 9.7.2005.

Hyvät sukulaiset, olen Marja Matinmikko ja kerron teille Sofia Elinan sukuhaarasta. Sofia Elina oli mummoni. En kuitenkaan ehtinyt nähdä häntä, sillä hän kuoli kolmisen vuotta ennen kuin synnyin. Esitelmäni tiedot olen saanut Elinan lapsilta, siis isältäni Pentiltä ja tädiltäni Elsalta.

Norjan Fetsundista Pohjois-Suomeen Jaatilaan tullut Martin Klockerud, myöhemmin Lilleberg vaimonsa Priitta Sofia Koivupalon kuoltua meni naimisiin Elsa Kristiina Lintulan kanssa 24.12.1896. Martin ja Elsa saivat kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tyttöä. Lapsista neljäntenä, 4.12.1903 syntyi Sofia Elina, jota kutsuttiin Elinaksi. Hänen jälkeensä syntyivät vielä kaksostytöt, jotka kuolivat hyvin nuorina. Elina oli siis Elsan ja Martinin eloonjääneistä lapsista nuorin. Elina kastettiin 20.1.1904 ja kummeina olivat Matti ja Kreeta Peura, Erkki Takku ja Hilda Koistinen. Kastamisen suoritti Elis Tillman.

Elina asui kotonaan naimisiinmenoon saakka. Hän avioitui naapurin pojan Juho Artturi Matinmikon kanssa kesällä 1931. Juho oli syntynyt 8.8.1899 ja häntä sanottiin Janneksi. He asuivat vanhassa Matinmikon talossa. Siellä asui useita perheitä: Juhon isä Juho Pekka jota sanottiin äijiksi sekä hänen toinen vaimonsa Elina sekä Juhon sisaruksia perheineen. Elinalle ja Juholle syntyi kaksi lasta: tyttö uudenvuoden aatonaattona 1931 ja poika jouluaaton aattona 1933. Nimekseen lapset saivat Elsa Kustaava ja Pentti Johannes, eli he ovat minun isäni ja tätini.

Nuorenparin Elinan ja Juhon oman talon rakennuspuuhat alkoivat 1930- luvun puolenvälin jälkeen. Rakennettiin Kemijoen rantaan vanhasta Matinmikosta parisataa metriä pohjoiseen päin. Juho oli taloa tekemässä, ja oli myös muita työmiehiä.

Elämä meni maatalon töitä tehdessä, mutta myös juhlapäiviä ehdittiin viettää. Juhlista tärkein oli joulu. Jouluksi siivottiin ja leivottiin. Joulukuusi tuotiin pirttiin ja talo koristeltiin. Pukkikin kävi. Yhtenä aattona Juho sanoi menevänsä talliin ruokkimaan hevosta juuri ennen kun joulupukki tuli. Elsa kuitenkin epäili, että taisi olla isä pukkina. Elsa sai hienon Lumikki-nuken ja peltipankin (säästöpossu). Myös nuorempi Pentti alkoi sitten myöhemmin epäillä joulupukin olemassaoloa. Yhtenä aattona Juho-isä hyppeli ja lauleli hei tonttu-ukot hyppikää. Mukana oli myös Elsa ja naapurin sukulaispojat Jukka ja Aimo. Aimo oli puettuna joulupukiksi. Pentti juoksi äitinsä helmoihin ja tinkasi, että pukki on Aimo. Elina ei myöntänyt asiaa.

Juho sairastui syöpään parhaassa työiässään hieman alle 40-vuotiaana ja joutui olemaan sairaalassa. Elina joutui ottamaan vastuulleen talon työt pienten lastensa kanssa. Uuden navetan rakennustyöt olivat käynnissä. Juho kuoli kotonaan tammikuussa 1940 ja Elina jäi leskeksi 36-vuotiaana.

Juhon kuoleman aikaan Elina synnytti kuolleen pojan. Hautajaispäivänä tammikuussa 1940 Jaatilan asemalta lähti saattoväen mukana Rovaniemelle haudattavaksi kaksi arkkua: toisessa oli pieni vauva ja toisessa hänen isänsä. Saattojoukko oli pieni, lapset jätettiin kotiin. Oli -40 astetta pakkasta ja sota – aika. Muurolassa juna joutui pysähtymään venäläisten pommitusten vuoksi ja matkustajat pakenivat metsään turvaan. Venäläiset pommittivat myös Jaatilaan pihalle jääneitä hautajaisvieraita. Pommit osuivat Kemijokeen. Arvoitukseksi jäi, yrittivätkö venäläiset osua hautajaisvieraisiin, vai ampuivatko he pommit tahallaan Kemijokeen.

Miehensä kuoleman jälkeen Elina jäi kahdestaan lastensa kanssa. Navetta piti rakentaa loppuun ja maatalon työt oli tehtävä. Elämän oli jatkuttava. Elinan veljet Ville ja Väinö avustivat heinätöissä ja kylvöjen aikana.

Jatkosodan aikana saksalaisia tuli asumaan pirttiin. Niitä oli kymmeniä miehiä ja pirtissä oli 3 kerrosta sänkyjä päällekkäin. Saksalaiset olivat mukavia miehiä ja heiltä saatiin ruokaa. Elina oli jämerä eikä hänen matkassa pelännyt. Saksalaiset olivat lähteneet huolella pohjoiseen sotamatkalle, ottaneet jopa mukaan joulukuusenkoristeeksi lasipalloja. Se oli hienoa kun itse oltiin totuttu kreppipaperisiin koristeisiin. Kun joulu meni, saksalaiset heittivät kuusen koristeineen päivineen ulos. Pentti visuna poikana keräsi kuitenkin lasipallot talteen.

Jatkosodan aikana venäläinen vanki oli töissä Elinan tilalla. Vanki-Topi oli mukava mies. Kun Elsa sairastui polioon, pyysi Vanki-Topi häntä tarkistamaan tullutta venäläistä lääkäriä hoitamaan myös Elsaa. Penttiä Topi opetti uimaan Kemijoessa pitämällä kättä tämän vatsan alla. Kun Topi otti käden pois, Pentti vajosi veden alle kuin kivi. Topille tuli kiire nostaa hänet ylös. Vanki-Topi kehui kovasti suomea, hänen mielestä Suomessa ihmisillä oli hyvä olla.

Lapin sodan aikana evakkoon mentiin junalla Ruotsin puolelle. Oltiin Piteåssa jonkin aikaa. Elina-äiti meni sitten lehmien mukaan 10 km päähän Öjebyhyn, jonne myös lapset seurasivat. Ruotsissa oli hyvä olla, vellitkin olivat sokerisia. Evakossa naapurin lapseton pariskunta halusi ottaa Pentin ottopojaksi ja pitää häntä ainakin siihen saakka kunnes Suomessa asiat saataisiin paremmaksi. Tuolloin 11-vuotias Pentti suuttui ja pauhasi, ettei jää. Ei Elina olisi kyllä jättänytkään.

Sota loppui ja palattiin evakosta. Elanto saatiin pääasiassa maanviljelyksestä.

Sodan jälkeen Jaatilassa oli maatalousnäyttelyt ja Elinalta oli kolme lehmää siellä: Ebba, Valkoinen ja Vilja. Ne olivat hyviä lehmiä ja niiden sonnivasikkoja voitiin myydä karjanjalostukseen. Osuuskunnan sonnia pidettiin Elinan navetassa ja kyläläiset toivat lehmät sinne astutettaviksi. Yksi osuuskunnan sonni pääsi irti, se karkasi Matinmikon Niilon kesänavettaan, mutta saatiin kuitenkin lopulta kiinni.

Kesä oli työn aikaa, mutta myös pihaa ehti laittaa. Maamiesseura järjesti kolmivuotisen pihakilpailun 1950-luvun puolivälissä. Kilpailussa arvioitiin kasvimaat, puutarha, marjapensaat, rakennukset ja itse piha. Elinan piha voitti kilpailun ja palkinnoksi tuli hopeinen jälkiruokalusikka.

Elina laittoi pitoja: häitä, syntymäpäiviä ja hautajaisia, leipoi ja laittoi ruokaa. Myös ompeluseuroja pidettiin. Elina oli silmänkääntäjä. Hän otti roskia pois silmästä ja silmäripsiä, jotka olivat kääntyneet silmään. Hänellä oli vasitut pihdit sitä varten. Toinen työväline oli tulitikku, jolla luomi käännettiin.

Vaikka Elina jäi leskeksi nuorena, ei hän mennyt uusiin naimisiin. Hän sanoi, että ei olisi saanut entisenlaista miestä. Elinalla oli kuitenkin kosijoita, mutta ei hän niistä välittänyt. Kerran eräs ulkopaikkakuntalainen mies kävi kotona kosimassa, hän sai kyllä ruokaa, mutta joutui lähtemään samana päivänä pois. Mies lähetti sen jälkeen kirjeitäkin, joita porukalla sitten luettiin. Elina ei kirjeisiin vastannut, ei vaikka mies kertoi kirjeessään hempeästi, kuinka oli katsonut Elinaa syvälle silmiin.

Työtä tehdessä elintaso parani pikku hiljaa.

Pentti meni naimisiin Songasta kotoisin olevan Sointu Sonkajärven kanssa toukokuussa 1964. Heille syntyi yhteensä neljä lasta: Paula, Seija, Esa ja Marja, joista Elina ehti nähdä kaksi vanhinta, Paulan ja Seijan. Elina iloitsi lastenlapsista ja katsoi näitä muiden ollessa heinätöissä ja muissa töissä.

Lapsenlapset tekivät välillä kiusaa mummolle. Uusi talo oli juuri valmistunut Elsalle ja Elinalle. Muutaman vuoden ikäiset Paula ja Seija ryntäsivät ruoka-aikaan heidän keittiöönsä ja ottivat kaapista veitset ja haarukat ja heittivät ne ulos piikkiseen ruusupensaaseen. Kerran Elina lähti juoksemaan tyttöjen perään ja sieppasi käteensä vaateripustimen, jota hän heilutti päänsä yläpuolella ja uhkasi pieksää. Siinä taisi kuitenkin olla ainakin puolet leikkiä. Myöhemmin lapset komennettiin hakemaan kahvelimet ruusupensaasta, ja siihen se kiusa sitten loppuikin.

Elina oli kova lukemaan eikä hän tarvinnut silmälaseja vanhoilla päivilläkään. Hän luki mm. Sinuhe Egyptiläistä ja Soita Minulle-Helena- romaaneja sekä lehtiä, Me Naisten jatkokertomuksia ja Nyyrikkiä.

Lokakuussa 1975 Elina joutui sydänvaivojen vuoksi sairaalaan Rovaniemelle. Hän kuoli siellä muutaman päivän kuluttua 12.10.1975 sydänveritulppaan. Elina oli lupsakka luonteeltaan, eikä hänellä ollut vihamiehiä. Hän ei kadehtinut muita eikä ollut katkera, vaikka ajoittain elämä raskasta olikin.

Elämä meni eteenpäin, Pentin ja Sointun lapset kasvoivat, lähtivät opiskelemaan ja hankkivat ammatit, vanhimmista tuli opettajia ja nuorimmista diplomi-insinöörejä. Paulalla on kaksi alle kouluikäistä tyttöä. Vanhempi tytöistä sai isomummonsa nimen eli hänet kastettiin Sofia Elinaksi. Nuoremman nimi on Aino Emilia.

Elinan sukuhaaraan kuuluu tällä hetkellä 12 henkeä, eli se lienee lukumääräisesti sukuhaaroista pienimpiä.